Myynti / Sales: +358 40 564 1756 / sales@leaklook.io - Asiakaspalvelu / Customer service: +358 44 970 1284 help@leaklook.io
Vedensäästövinkit – Vesi talteen

Vedensäästövinkit – Vesi talteen

Vettä säästämällä on helppo säästää myös luontoa. Energiaa tarvitaan lämpimän veden tuottamiseen, veden puhdistukseen, pumppaukseen ja jäteveden käsittelyyn. Tästä syntyy päästöjä – siksi kuluttajan tulee kiinnittää huomiota veden järkevään käyttöön.

 

1. Hyödynnä sadevesi

Sadeveden avulla vedenkulutuksen vähentäminen on helppoa, ja samalla voi myös säästää vesilaskussa. Sadevettä voi hyödyntää moneen asiaan; esimerkiksi peseytymisessä, vessan huuhteluvetenä, pyykinpesussa, autonpesussa tai puutarhan kastelussa. Kasvien ja ympäristön kannalta sadevesi on myös parempaa ja edullisempaa kasteluvettä kuin käsitelty vesijohtovesi.

 

2. Säilytä juomavesi jääkaapissa

Jos tuntuu siltä, että joudut juoksuttamaan vettä hanasta pitkän aikaan ennen kuin siitä tulee viileä vettä kannattaa laskea vettä puhtaaseen pulloon ja säilyttää se jääkaapissa. Raikasta vettä ilman ylimääräisiä kustannuksia!

 

3. Hyödynnä keitinvesi kasvien ja kukkien kasteluun

Pidä kastelukannua keittiössä ja kaada siihen käyttämättä jäänyt vesi esimerkiksi vedenkeittimestä, perunoiden tai kanamunien keitinvesi, ja koiralta juomatta jäänyt vesi. Näin säästät helposti vettä ja sitä on aina kukkien ja kasvien kasteluun!

 

4. Ota lämpiävä vesi talteen

Suihkusta tulee harvoin lämmintä vettä heti. Odottaessa lämpiävän veden voi kerätä ämpäreihin ja käyttää esimerkiksi saunomiseen, vessan huuhteluun, kasvien kastelemiseen tai auton pesemiseen.

 

5. Kiinnitä huomiota asunnon tekniikkaan ja varmista, että vesikalusteet eivät vuoda

Remontin yhteydessä kannattaa harkita vanhojen vesikalusteiden vaihtoa, sillä ne kuluttavat jopa puolet enemmän vettä kuin uudet vesikalusteet. Kannattaa olla myös tarkkana vuodoista WC-istuimessa. Pienikin vuoto WC-istuimessa voi johtaa yli 1 000 euron lisämaksuun vuoden vesilaskussa. Huoneistokohtainen vesimittari auttaa seuraamaan omaa vedenkulutusta ja helpottamaan kulutuksen vähentämistä. Se paikantaa myös pienet vuodot, kuten vaikkapa ylimääräisen vedenkulutuksen WC-järjestelmässä.

 

 

Vinkki! SYKEn vesijalanjälkilaskuri havainnollistaa kuluttajan vedenkulutuksen painopisteet ja auttaa vähentämään kulutusta. 

 

Vedensäästövinkit – Ruoka ja juoma

Vedensäästövinkit – Ruoka ja juoma

Runsas kolmannes kaikista kuluttajan aiheuttamista ympäristövaikutuksista tulee ruoan kautta ja 70% maapallon vedestä kuluu maataloudessa kasteluun. Kulutuksemme ympäristövaikutuksista ruoalla on siis aivan keskeinen osa. 

 

1. Syö kasvispainotteisesti

Puhtaan ja makean veden pula on paheneva maailmanlaajuinen ongelma. Ruuantuotannossa hyödynnetään merkittävä osa maailman rajallisista makean veden varoista. Liha- ja maidontuotanto käyttää tästä vesimäärästä 25-30%. Kasviruokavaliota noudattava henkilö kuluttaa päivässä keskimäärin 23% vähemmän vettä sekasyöjään verrattuna.

 

2. Vältä ruokahävikkiä

Vesijalanjäljestä suurin osa koostuu niin sanotusta piilovedestä. Esimerkiksi riisikilon tuotantoon kuluu 2500 litraa vettä. Kahvilitraan 11000 litraa ja naudanlihaan 15 400 litraa kiloa kohti. Keskeinen ympäristörasite on ruuan hävikki. Ruokahävikkiä syntyy kaikissa ruokaketjun vaiheissa, mutta huomattavasti eniten kotitalouksissa. Suomessa tuhlataan keskimäärin noin 400 miljoonaa kiloa syöntikelpoista ruokaa vuodessa – tämä vastaa 100 000 auton ilmastovaikutuksia. On siis hyvä pitää mielessä ruokahävikin välttäminen, esimerkiksi suunnittelemalla mitä lähipäivinä aikoo syödä, tekemällä kauppalista, säilyttämällä ruoka oikein, ja ostamalla vain sen verran mitä tarvitsee.

 

3. Suosi Luomutuotteita

Maatalous kuluttaa maailman veden tarpeesta noin 70%. Luomutilat ovat osoittautuneet tehokkaammiksi vedenkäyttäjäksi kuin tavanomaiset tilat, ja suuremmat luomutilat tehokkaammiksi kuin pienet. Tämä johtuu muun muassa maaperän multavuuden lisääntymisestä ja sen positiivisista seurauksista.

 

4. Suosi kotimaista ruokaa

Maatalous kuluttaa maailmalla makean veden tarpeesta noin 70 %. YK:n mukaan noin 80% maailman vedenlähteistä ovat ylikuormitettuja. Paikallisesti meillä ei vielä ole vedestä pulaa, mutta vesijalanjäljestämme noin 40 prosenttia jää Suomen rajojen ulkopuolelle. Valintamme vaikuttavat siis laajasti ympäri maailmaa.

 

5. Vähennä kahvin juontia

Suomalaiset juovat runsaasti kahvia. Joka vuosi tarvitsemme yli 90 000 hehtaaria ulkomaista peltoalaa Suomeen tuotavan kahvin tuotantoon. Reilun desin kokoiseen kahvikupillisen tuottamiseen kuluu noin 140 litraa vettä.

Vedensäästövinkit –  5 asiaa jotka kannattaa pitää mielessä vaateostoksilla

Vedensäästövinkit – 5 asiaa jotka kannattaa pitää mielessä vaateostoksilla

Vesi on tyrehtyvä luonnonvara, jota käytetään jatkuvasti yli rajojen. Isoin vedenkulutukseen liittyvä ongelma Suomessa on piiloveden kulutus. Kulutamme huomattavan määrän vettä Suomen ulkopuolella alueilla, joissa vedestä on todellista pulaa. Tämä tapahtuu ostamalla ruokaa ja tavaroita. Vaateteollisuus käyttää tuotantoprosesseissaan valtavia määriä vettä ja erilaisia kemikaaleja. Tämä on tärkeää pitää mielessä kun tekee ostopäätöksen. 

 

1. Yritä olla ostamatta mitään – ja jos ostat, niin osta harkiten ja tarpeeseen

 

2. Vuokraa tai osta vaatteet kirpputorilta

Esimerkiksi puuvillapaidan valmistus kuluttaa 2700 litraa vettä, vuokraamalla tai ostamalla vaatteet kirpputorilta vähennetään vaatteiden kysyntää ja näin voidaan myös ja ottaa pitkäjänteinen kestävyys huomioon.

 

3. Suosi kankaita ja vaatteita, jotka ovat valmistettu luomupuuvillasta, bambusta ja hampusta

Pohjavesivarastot vähenee ja veden puute aiheuttaa konflikteja maiden sisällä ja välillä. Luomupuuvilla, bambu ja hamppu eivät kaipaa kastelua ja torjunta-aineita yhtä paljon kun esimerkiksi normaali puuvilla. Suosimalla näitä ympäristö kuormittuu vähemmän jo viljelyvaiheessa.

 

4. Osta vaatteita suomalaisilta pienyrityksiltä

Kotimaisten pienyritysten vaatteet ovat yleensä valmistettu joko kotimaassa tai Euroopassa, ja tuotantoprosessit ovat yleensä läpinäkyviä ja vaatteet kestävämpiä. Ostamalla paikallisesti tuotantoprossessit ovat yleensä vedensäästävämpiä ja ympäristöystävällisimpiä.

 

5. Suosi vaatteiden lainausta ja kierrätystä

Greanpeacin mukaan, joka vuosi maailmassa valmistetaan yli 80 miljardia vaatetta. Se vastaa noin 11 vaatetta jokaista maapallon asukasta kohden. Vaihtamalla vaatteita kavereiden kesken tai myymällä vaatteita kirpputoreilla voidaan välttää turhaa ekologista kuormitusta.

Vedensäästövinkit siivoukseen ja pesuun

Vedensäästövinkit siivoukseen ja pesuun

Suomalaisen keskimääräinen vesijalanjälki on noin 1700 kuutiota/vuosi (sisältää piilokulutuksen) ja Suomessa käytetään140 litraa vettä henkeä kohden päivässä. YK:n mukaan hyvään elämään tarvitaan kuitenkin vain 80 litraa päivässä, eli säästämisen varaa on, ja paljon!

1. Pese matot lumessa ja vältä turha vedenkäyttö!

Matto puhdistuu lumikäsittelyssä helposti. Hyvä on kuitenkin muistaa, että mattojen lumipesuun tarvitaan kevyttä pakkaslunta, suojalumi ei sovi tähän operaatioon. Miten: Vie matto ulos pakkaseen ja jätä se siihen ainakin 30 minuutiksi. Levitä matto lumelle pintapuoli alaspäin ja tamppaa niin, että pöly ja roskat irtoavat. Lopuksi harjaa matto.

2. Tuuleta vaatteita pesemisen sijaan

Vaatteet eivät aina vaadi pesua, eteenkin jos niissä ei ole tahroja. Eteenkin villa ja silkki raikastuvat tuulettamalla – ja pakkasella tuuletus myös tappaa bakteerit. Myös vuodevaatteet puhdistuvat pakkaskäsittelyllä.

3. Tahranpoisto > konepesu

Vettä voi säästää poistamalla tahrat käsin. Tekstiilit eivät aina vaadi konepesua. Esimerkiksi Martat ovat koonneet kotisivuilleen tahranpoistovinkkejä, jotka tehoavat erilaisiin tekstiileihin: https://www.martat.fi/marttakoulu/kodinhoito/tahranpoisto/tekstiilit/

4. Pese vain täysiä koneellisia vaatteita ja tiskejä

Koneet kuluttavat yhtä paljon vettä täytenä tai vajaana.

5. Valitse mahdollisimman alhainen pesulämpötila

Vaatteisiin on usein merkitty korkein sallittu pesulämpötila, mutta usein puhdasta saa alhaisemmallakin lämpötilalla. Valitse pesulämpötilaksi mielellään 30 °C tai 40 °C.

10 fiksua tapaa säästää vettä kotona

10 fiksua tapaa säästää vettä kotona

Sinäkin käytät vettä keskimäärin 140 litraa vuorokaudessa. Pienillä, mutta viisailla teoilla nipistät vesivarantojen kulutuksesta ja vesilaskun loppusummasta. Minkä tavan aiot opetella arjessa?

1. Astianpesukone kuluttaa noin 10–12 litraa vettä, käsitiskaus noin 50–150 litraa. Suosi täysiä tiskikoneellisia käsin tiskaamisen sijaan.

2. Jos hana on koko ajan auki, vie kymmenen minuutin suihku 120 litraa vettä. Sulje hana saippuoinnin ajaksi, ja nipistä suihkuajasta.

3. Keititkö kananmunia? Käytä jäähtynyt keitinvesi vaikka viherkasvien kasteluun.

4. Pese vain täysiä koneellisia pyykkiä ja tiskejä. Vaatteita kannattaa myös tuulettaa ja näin välttää turhaa pesemistä.

5. Oletko hankkimassa uutta astian- tai pyykinpesukonetta? Tarkista, että kotiin päätyy vettä ja energiaa säästävä konemalli.

6. Odotteletko hanasta kylmää vettä? Ota haalea vesi odotellessa talteen kannuun ja laita kannu jääkaappiin. Näin saat aina takuukylmää vettä juodaksesi heti.

7. WC-istuimen huuhteluun kuluu vuodessa noin 20 000 litraa vettä per suomalainen. Vanhempi istuin kannattaa vaihtaa uuteen. Vaikutus veden kulutuksessa voi olla jopa neljännes vanhaan istuimeen verrattuna.

8. Sammuta hana hampaiden pesun ajaksi. Senhän jo teetkin?

9. Käytätkö kuivausrumpua? Yhdistä säiliöön kertyneen veden käyttö vessan siivoukseen. Kun olet harjannut wc-istuimen pesuaineella, voit huuhdella sen märistä pyykeistä lähteneellä vedellä.

10. Suihku vie liki 40 prosenttia päivittäisestä kokonaisvedenkulutuksestamme. Lämmin suihku on myös energiasyöppö. Entäpä jos vaihtaisit suihkuun veden virtaamaa pienentävän suuttimen? Ennen sitä – lopeta lotraus.

Lisää vinkkejä veden fiksuun kulutukseen muun muassa Motivalta.